Haljennut rautapata ja kierot ajatukset

Mäkelän tontin nurkilla lojui muutama rautapata. Talon entiset omistajat halusivat viedä ne mukanaan, mutta tämä haljennut -suurempi pata on jäänyt lojumaan aitan edustalle, emmekä ole aivan varmoja, aikovatko he tulla tämänkin vielä joskus noutamaan.

Olen mielessäni suunnitellut täyttäväni padan mullalla ja tunkevani täyteen kukkasipuleita. Kukkasipulit olivat ajatusketjussa se kaunis osio, mullalla täyttö se kierompi puolisko. Multakuorma varmistaisi sen, ettei pataa ainakaan niin helposti kukaan lähde tontilta pois retuuttamaan. Huvittavaa sinänsä, että Eero oli mielessään pohtinut ihan samaa, poislukien siis ne kukkasipulit ;-).

Uskaltaisikohan sen Siilinjärven kautta kulkevan peräkärrykuorman uumeniin ujuttaa pari säkkiä multaa ja kukkasipuleita. Ja sitten vielä lisäksi esittää rakkaalle aviomiehelle kainon toivomuksen, josko hirvenmetsästyksen ja kattorakennuksen lomassa padan voisi vierittää talon edustalle ihan kehon vetreytysmielessä?

Taitaa tulla taas kommenttia, ettei saa vouhottaa epäolennaisia. Toisaalta, eräs toinen joukkio on suunnitellut koko aitan siirtämistä pihapiiriin sireenipuskien juureen. Padan siirron suunnittelu lie pikkujuttu siihen verrattuna.

Kukkasipuleita odottava rautapata aitan edustalla.

Puusohva vahingossa huuto.netistä

Siihen aikaan päivästä, kun mukulat nukkuvat päiväuniaan on tapanani toisinaan "viihdytysmielessä" katsella huuto.netin tarjontaa. Joskus saatan huvikseni huudella jotakin kokeeksi. Viikonloppuna tapahtui taas näin. Tarjosin aikani kuluksi 50 e puisesta levitettävästä pinnasohvasta. En tainnut edes olla kovin innoissani sohvasta, koska olin kokonaan unohtanut mitään mistään tarjonneenikaan.

Sohva jäi sitten käteen viidelläkympillä. Ja se sijaitsee Siilinjärvellä. Joustavuus sanan varsinaisessa merkityksessä on sitä, että Eero lupasi noutaa sohvan peräkärryllä ensi viikonlopulla "ohikulkumatkalla" hirvimetälle. 

Pohdiskelen, että mitähän ihmettä sille sohvalle tekisimme. Vaikka sohva onkin iältään ihan oikeaa vuosilukua, on se silti väriltään ja tyyliltään ihan omanlaisensa. Mutta eiköhän se paikkansa löydä jostakin nurkasta. Jollei tuvasta, niin ainakin jostakin makuuhuoneesta. Eikä se nyt ole niin nökönnuukaa!

Viidenkympin sohva Siilinjärveltä.

Entisöintiä pää sauhuten

Viikko sitten alkoi taas entisöintikurssi. Pääsen edes jotakin puuhailemaan lasten vahtimisen lisäksi, kun katolle ei kerran päästetä.

Koska peräkärrykuorma Savosta ei ehtinyt vielä viime maanantaille tänne etelään, aloitin "välitöiksi" rapsuttelemaan äitin kesämökiltä raahamaa 30-40 -luvun mustaksi lakattua/maalattua pöytää. Pöytä ei ehtinyt kuviin, koska ehdin purkaa sen jo osiin. Myös viime keväänä aloitettu puuarkku/-laatikko odottaa vielä maalipintaa.

Puulaatikosta on poistettu vihreä maali. Laatikko on odottanut takkahuoneessa kesän ajan uutta pintakäsittelyä. 

Nyt olen kolmen entisöitävän kohteen loukussa. Sivusta vedettävä sänky tuli eilen peräkärryn mukana kotiin. Suunnitelma on seuraava: Pöytä ja arkku pitää saada ensiksi samaan "maalausrytmiin", jolloin voin viikoittain aina aluksi laittaa uuden maalikerroksen niiden pintaan ja jatkaa sängyn rapsuttelua. Entisöintiä odottaa Mäkelän tuvassa myös sängyn kaveri, joka löytyi aitan nurkasta.

Ajatuksissa jyllää kovasti, millaisen pinnan nuo sängyt sitten joskus saavat. Valkoisina ne olisivat kivat, mutta se ei oikein olisi "enstisöintiä". Toisaalta valkoisen maalipinnan voisi vanhentaa käsittelemällä. Onneksi tässä on toistaiseksi aikaa pohtia petsaus- ja maalausvaihtoehtoja sekä mietiskellä, missä menee hölmöläisen homman raja.

Tästä sängystä on yksi jalka ainakin poikki.

Tällä kaverilla jalat ovat ehjät, mutta kova maalinpoisto on edessä.

Sängyistä voisi tulla kaksosten sängyt Mäkelään. Nykyihmiselle entisajan sängyt ovat hieman liian lyhyitä, mikä on selvä merkki siitä, että nykyihmiset ovat liian pitkiä. ;-) Viikonloppuna tuli telkkarista ohjelma, jossa tekivät vastaavasta sängystä sohvan lisäämällä selkänojan, istuinlevyn ja pehmusteet tuohon päälle. Hmmm...hyvä vaihtoehto sekin, eli lisää pohdittavaa kun pitää oikein keksiä käyttötarkoitus sängylle.

Navetasta pelastettiin myös tämä kaappi, joka toistaiseksi saa ollaa "sillänsä". 

Uusi huopakatto ja ahkerat työmiehet

Takana katon korjausta ja naputtelua aamuseitsemästä iltapimeän tuloon saakka.  Eero otti kattoremonttiin vauhtia heräämällä viideltä lintumetälle perjantaiaamuna ja kiiveten katolle teeren raato kainalossa. No, ei se oikeasti ottanut lintua katolle mukaan, vaikka silminnähden pollea saalistaan olikin.

Vanhojen revittyjen kattohuopien alta löytyi odottamatta liian ohut lautakerros, joka kuulemma notkui. Eero kävi kylältä hakemassa kuormallisen kattovaneria, joka alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen nakutettiin aluskatteen alle. Katto oli notkollaan, mutta sukkelat kattokiipijät oikaisivat sen suitsait.

Toinen puoli katon harjasta jäi vielä kesken päällimmäisen kerroksen osalta. Sade ei kuulemma haittaa tässä vaiheessa, eli kattoprojekti jatkunee joku viikonloppu.

Vanerit matkalla katolle. Valvontakomissio valvoo.

Etupuoli talon katosta valmiina. 

Hienoa, että on olemassa nopealiikkeisiä sukulaisia, jotka vapaaehtoisesti ahkeroivat katolla apuna. Yhtään työtapaturmaa ei sattunut yhtä vasaroitua sormea ja tuhottuja angervopensaita lukuunottamatta. Talon takana kasvanut angervorivistö sai kauhakuormaajakyytiä juuria myöten, kun veljesparvi erehtyi luulemaan pajupensaikoksi.

Lopputulos (katon osalta, ei angervoressukoiden) näyttää liiankin hyvältä, koska upouuden katon rinnalla lopputalo näyttää entistäkin ränsistyneemmältä.

Seuraavaksi -katto ja keittiö

Nyt jos syksylle sattuisi sateeton ja sopiva viikonloppu, olisi ohjelmassa uuden huopakaton paikoilleen asennus. Katto ei toistaiseksi ole vuotanut, mutta eipä tuolla tuurilla viitsi enää yhtään syksyä ja talvea odotella.

Revityn keittiön kaapiston tilalle tulee jokaisen suurpiirteisen miehen unelma; Ikean "kokoa-ihan-itse" -keittiö. Suunnittelin kaapiston näppärällä Ikean suunnitteluohjelmalla.

Logistiikkaa ja peräkärryasiaa keittiön kaupasta noutamisen osalta pohdittuamme päädyimme seuraavaan iskuryhmään. Minä, Tintti ja Volvo. Eli kaikki lyhytpinnaiset jäivät kotiin. Veikkaisin, että keittiön ostaminen ei tämän nopeammin voisi tapahtua, olimme kolmeen varttiin ulkona kaupasta. Tuohon kolmeen varttiin sisältyi 20 minuuttia odottamista, kun ystävällinen täti teki meille "keräilyluettelon" Ikean palvelimelle tallentamani luettelon perusteella.

Sitten vaan keräilyhyllyille, jossa luin pikana numerosarjoja ja ruksasin yli Tintin bongaamia ja retuuttamia osasia. Kärrättiin kassoille ja nostettiin autoon kaikki nippelit. Nyt pitää vaan toivoa, että kaikki tarpeelliset osaset ovat matkassa ja jollakulla riittää pinna palapelin kokoamiseen. Ja mielellään oikein päin. ;-)

Kaapin ovet ovat nämä valkoiset ja raidalliset. 

...ja vetimet tämän näköiset

...tältä sen pitäisi sitten näyttää, mikäli se kootaan oikein päin. 

Pakkomielle koivukujasta

Ostamaltamme "tontilta" on tarkoitus kaataa puita oikein kunnolla. Jonkinlainen visio on mielessä, että näkymä järven rantaan avautuu tätä myötä. Meillä oli tarkoituksena kulkea punaisen nauharullan kanssa pitkin palstaa ja merkitä säilytettävät puut. Merkitsemisryhmään kuuluivat minun ja Eeron lisäksi kaksoset vaunuissa (molemmat nukahtivat) sekä kaksi serkkutyttöä (jotka eivät oikein innostuneet koko metsässä vaunujen kanssa rämpimisestä.). Lopputulemana oli, että punaista nauhaa lätkittiin summamutikassa sinnetänne. Vaikeaa kuvitella, miltä tienoo näyttää, kun puita lähtee pois ja minkäverran sinne sitä sitten pitäisi jättää kasvamaan.

Kunhan kukaan ei pihapiiristä kaada koivukujaa, joka johtaa siis talon pihalle eikä talon takana kasvavia tammia, olen jokseenkin rauhallisin mielin.

Koivukujaa pihalta päin katsottuna sekä Antin mopo.

Oikein hyvällä mielikuvituksella voi kuvitella, että polku johtaa järven rantaan. 

Navetan raivausta ja pyromaanihommia

Navetta, aarreaitta vaiko kaatopaikka? Ehkä vähän molempia, roinaa vuosikymmenien takaa... Ei prioriteetilta niitä tärkeimpiä hommia, mutta jotenkin vaan tuntui siltä, että raivattua sitä rakennusta pitää saada. Perustettiin "nuotio" navetan taakse ja tuikattiin kaikki polttokelpoinen tuleen. Siinä toheltaessa oli pikkunuotio hetken muuttumassa helvetilliseksi metsäpaloksi, mutta onneksi oli vikkeläliikkeisiä velipoikia kaivurin ratissa lähistöllä. Ei siis sytytetty metsäpaloa Venäjän roihujen jatkeeksi.

Tässä vaan esimerkkinä muutamia, mitä navetan kätköistä löytyi: pontikkapullo, punaiset ja siniset kumisaappaat kokoa 21 ja 22, kantotervaa, huonekaluja (niistä siiten lisää juttua, pääsevät enstisöintiin), kuivattuja saunavihtoja, auton osia, potkukelkkoja, puusuksia, polkupyöriä, viikatteen teriä, puusoikkoja jne. jne. jne. Vanhan kirkkoreen ja höyläpenkin veivät entiset omistajat harmikseni pois. No, rehellisesti sanottuna- mitä ihmettä me kirkkoreellä oltas tehtykään.

Ajatuksena on rakentaa "pihasauna" ja suihkutilat navetan toiseen päähän, jossa on muinoin sijainnut vanha karjakeittiö ja/tai maidonjäähdytyshuone vaiko mitkä, en ole ihan varma.

Navetta ja ukin kulkupeli, jonka kyydissä kuljetettiin lämmintä vettä pihalle siivousta varten.

Savupiippu ja savua piipusta

Sormet syyhyäisivät maalata ja tapetoida, mutta ymmärrän jotenkuten, että perusasiat kuntoon ensiksi. Talon piiput piti muurata uusiksi, jotta tulia tuvan leivinuuniin ja takkaan saattoi harkita sytytettäväksi. Taisi olla kesäloman viimeinen viikonloppu, kun Eero ja naapurin Antti-serkku muurasivat taloon uudet sievät savupiiput.

Jotakin hidasteita taisi tässäkin hommassa olla, kun vanhat tiilet olivat erikokoisia kun uudet tiilet. Ymmärsinköhän ihan oikein, että leikkelivät niitä uusia tiiliskiviä vanhankokoiseksi jollakin systeemillä. 

Ja kun piiput vielä rapattiin (apurin avuin) sieväksi talon sisältä, piipun ulkopuolelta (näin kirjoitettuna ymmärrän asian), oli kaikki valmista tulien sytyttelyyn. Eräänä elokuisena päivänä sitten juostiin sisälle ja ulos ja sisälle ja ulos ja katseltiin tuleeko piipusta savua. Tuli sieltä ;-).

Tuvan leivinuuni taitaa olla puusyöppö, sylillinen halkoa paloi hujahuksessa.

Hiirien pesäpaikkana 15 vuotta

Saimme Mäkelän-kaupat tehtyä heinäkuussa 2010. Olimme ostatelleet paikkaa jo keväästä saakka, mutta kaikenlaisia pikkumutkia ehti tulla matkaan. Lopulta olimme tyytyväisiä lopputulokseen, saimme samaan syssyyn ostettua tonttia sen verran, että ranta-paikka saunalle löytyi. Mäkelä sijaitsee nimensä mukaisesti mäen päällä, ja kun puut talon takaata mäen rinteestä saadaan kaadettua, pitäisi näkymän Näläntöjärvelle olla valmis.

Hirsirakenteinen talovanhus jostakin 30-luvulta oli ollut viimeiset 15 vuotta asumattomana. Sitä vastoin hiiret olivat pitäneet taloa bilepaikkana, koska olosuhteet olivat vallan suotuisat. Petivaatteet paikoillaan, vaatteet kaapeissa ja margariinipurkki jääkääpissa.

Ensi töiksemme tyhjensimme talon typötyhjäksi, kaupat näet tehtiin irtaimistoineen päivinee. Ja roskaaroinaa riittää. Oikeammin sanottuna Eero tyhjensi talon, koska minä hoisin pääosin kaksosia. Ja kun kaksoset nukahtivat päiväunille tai serkut äityivät vahtivuoroon, yritin rientää apuun. Pääosa tavaroista raahattiin navettaan, jonka remontointi ja siivous on sitten oma lukunsa.

Ja kun talo oli vinttiä lukuunottamatta tyhjä, kaadettiin rivakoiden sukulaismiesten avustuksella ylimääräinen väliseinä tuvasta.

Kuva tuvasta, kun Mäkelän alkuperäiset penkit ja pöytä on raahattu paikoilleen navetasta ja vintiltä. Matot Maijjan aarreaitasta loivat kummasti kodikkuutta tuhanteen kertaan jynssätylle lattialle.

Keittiön kuvassa ei näy tyhjää seinää, jolta kamalat vaneerikaapit revittiin alas. Sähköhellan takana puuhella, jonka kohtalo on vielä pohdinnassa/ kinastelun alla.