Kynttilän alunen ja matto

Joulukin meni. Maalla ei ole ehditty ollenkaan poikkeamaan (jos 500 km suuntaansa ajoa voi kutsua poikkemiseksi.)

Viimeksi jäi vaivaamaan se piparkakun tuoksuinen kynttilä saunatuvassa, joka kaipasi hyvää alustaa. Löysin kirpparilta vanhan lautasen, johon raaputettu nimi ja vuosi 1939. (Jään odottamaan ensimmäistä kommentoijaa, jonka mielestä kynttilänalustani näyttää tuhkakupilta.)

Toinen viime reissulla mieleeni jäänyt asia oli, että tarvitaan sellainen vessan matto, joka kestää hiekkaa, mutaa, loskaa ja rapaa. Sellaisenkin löysin.

Kynttilänalunen maton päällä.

Nyt hankintalistalla olisi vielä verhotanko tapetoituun makuuhuoneeseen, että pääsisisin virittämään huoneeseen jonkinmoiset verhot.

Varsinaisista tulevista remonttihommista en taidakaan mitään kirjoittaa, koska arvelen, että remonttimies suunnittelee seuraavan reissun ajan laahustavansa taas metsällä.

Itsenäisyyspäivän eristyshommia

Pidennetty itsenäisyyspäiväviikonloppu maalla hujahti nopeammin kuin huomasimmekaan. En ehtinyt kameran kanssa todistamaan navetan viimeisen sisäseinän eristystä, saunan ulko-oven lisäeristystä, enkä edes muistanut olla kameran kanssa paikalla, kun entisöintituoreet huonekalut saapuivat "takaisin kotiinsa". Peräkärryn kyydissä toimme myös pyykinpesukoneen, suurkiitokset lahjoittajalle.

Paluukuormassa itsenäisyyspäivän iltana etelään tuli metsästä ihan itse kaatamani joulukuusi, sekä isännän itse leikaamat joulukinkut ja jauhamat possuhirvijauhelihat. Joulua siis odotellessa.

Tervasydän täytti tuoksullaan saunan takkatuvan...

...vaikkakin tämä piparkakkukynttilä kilpaili
samoissa tiloissa tuoksullaan.

Uusia hankintoja, laudanpätkään isketty lämpömittari. 

Ensilumi ja lumienkelit.

Entisöinnin etenemisestä

Kovasti on kyselty entsisöintitöiden etenemisestä, tässä siis tilannetta.

Sänky on nyt maalattu samaisella itseseloitetulla värijauhe-, vernissa-, serotiiniseosmaalilla, jolla myös olen aiemmin maalannut toisen sängyn, jakkaran, kiikkuhepan ja puulaatikkoarkun. Viime viikolla sudittelin päälle yhden lakkakerroksen ja ensi viikolla vielä toisen kerroksen. Sitten sänky on valmis matkustamaan takaisin kotikonnuilleen.

Entisöintitunneilla on myös mukana vanha mummeli, joka innostuu aina muistelemaan lapsuuttaan, kun katselee tätä sänkyä. Hän on kuulemma lapsuutensa nukkunut juuri vastaavanlaisessa sängyssä. Mistäköhän tämä sänkymalli kotipuusepillä lie peräisin.

Sänky maalattuna ja kertaalleen lakattuna opiston käytävällä.

Kynttilänjalkoja

Nämä kynttilänjalat olivat ilmestyneet äitini pöydälle taanna viikolla. Ilmaisin melko spontaanisti, että eiväthän ne sovi heidän tyyliinsä yhtään. Jonkin ajan päästä äitimuori jotenkin sai kakistettua, että olikin hankkinut ne siskolleni...mutta että olisiko minulla ollut jotakin mielessä niiden suhteen? Kyllä oli, heti ensisilmäykseltä.

Kynttilänjalathan kuuluvat ilmiselvästi saunatuvan kaminan tai ikkunalaudan päälle. Nyt kynttilänjalat ovat minun, eli enää vain sitä aikaa odotellessa, että saunatuvan pukuhuoneessa olisi aikaa istuskella ja poltella kynttilöitä. Ehkä sitten eläkkeellä.

Kynttilänjalat ilman kynttilöitä.

Ruskean maalin alta...

...paljastuu kummallinen ruusunpunainen pinta. Puhun nyt sivustalevitettävästä sängystä, jota olen tämän illan rapsuttanut sorminivelet hellinä. Mieltäni ehdin muuttaa illan aikana jälleen moneen kertaan. Siis että maalatako vaiko eikö? Nyt aion pysyä kannassa, että maalataan samanlaiseksi kuin toinenkin sänky.

 Muut kurssilaiset yrittivät yllyttää ompelemaan sänkyyn aidon olkipatjan, koska standardimittaista (sängyn pituus 179 cm) ei taida ihan heti löytyä.

Tässä punainen pinta, kun ruskea maali raavittu pois.
Päälle siis maalia ja lakkaa.

Surkuhupaisa ikkunanpoka odottamassa
 lisäinspiraatiota ja -tarvikkeita.

Jakkara valmis ja uusia töitä

Toin jakkaran viime maanantaina kotiin ja samalla kävimme viemässä toisen sängyn opistolle. Kiitokset vielä peräkärrykeikan aikaiselle lapsenvahdille.

Jakkara voisi käydä yöpöydästäkin, vaikka uunin eteen sen
paikan olin aiemmin jotenkin hahmottanut.

Ikkunanpokaprojekti eteni niin, että ikkuna on nyt koottuna tukevaksi kolmiruudukoksi. Kokoamiseen tarvittiin paljon liimaa ja 9 puristinta.  Karmit olivat kuivuessaan vääntyneet jonkin verran, joten jos valokuvakehyksen siitä aion tehdä, on lasi poissuljettu vaihtoehto. Pitää käydä kyselemässä jotakin muovipleksivaihtoehtoja.

Sängystä sain myös valtaosan vanhasta maalista rapsittua pois. Harmittaa, kun kamera ei ollut mukana, koska maalin alta löytyi varsin mielenkiintoinen ruusunpunainen pinta. Otan kuvan ensi kerralla, koska väriä on vaikea selittää. Harmi sinänsä, koska punertava pinta on niin sievä, että sen voisi pelkästään lakata suoraan päälle. Mutta koska tämä sänky on sen toisen sängyn kaveri, oli ajatus tehdä molemmista sängyistä kuitenkin saman väriset.

Nyt olen siinä vaiheessa, että ensisöintivimma pahenee. Kyselin jo viime viikolla kiikkutuolin jalan korjaamisesta.

Väliaikatietoa purkaamolta

Jakkaralle kuuluu hyvää. Se on nyt viimeistä lakkakerrosta vaille valmis. Jakkara koki alkuperäistä suunnitelmaa suuremman fiksauksen, koska päätin purkaa sen osiin ja koota tukevaksi itse veistämilläni puunauloilla. Nyt se on tukeva, eivätkä eri aikakausilla kokoamismielessä tökityt rautanaulat irvistele sieltä, täältä.  Osa alkuperäisistä puunauloista tosin jäi jäljelle, kosken iiiihan kokonaan sentään purkanut kaikkia osasia.

Tässä se tököttää maalattuna ja kertaalleen lakattuna. 

Koko viime viikon ja tänään oli tarkoituksenamme kuskata toinen sivusta vedettävä sänky opistolle seuraavaksi työkseni, mutta koska aikataulut ja vesisade eivät antaneet tänäänkään myöden, oli keksittävä jotakin väliaikaispuhdetta. Nappasin autotallista yhden kappaleen kolmiruutuista lahoa ikkunanpokaa, jonka oli taannoin kaivanut Mäkelän aitasta tai navetan alta. 

Nyt jopa entsiöintikaverini katselivat hieman kulmien alta ikkunanpokaa, joka vinkositti suuntaan jos toiseen ja oli muutenkin surkean likainen näky. Ope yritti sanoa jotakin positiivista ja kehoitti ottamaan lasin talteen, oli kuulemma vanhaa puhallettua lasia. (Lasin unohdin sitten opistolle lojumaan, eli särkyy varmasti.)

Aikani rapsuteltuani pokaa, iski taas purkuvimma. Ikkunanruudun vanhat puutapit irtosivat ja kehikko on nyt kuutena laudan kappaleena odottamassa seuraavaa kertaa ja mahdollista ideaa siitä, mikä vanhasta ikkunasta voisi syntyä.

Ikkuna osittain purettuna, osittain koottuna.

Jakkaran entisöintiä

Entisöintiope totesi tänään ensimmäisellä tunnilla, että näytän jatkavan samaa, karua linjaani. Totta. Aloitin alkuharjoittelutyöksi raapimaan puhtaaksi navetan päätykammarista löytynyttä jakkaraa, joka kantoi päällään kolmea erillistä maalikerrosta. Päällimmäisenä maalikerroksena oli retro-oranssi, jonka alla turkoosi ja alimmaisena sama vanha ruskea, jolla olen jo maalannut sängyn, kiikkuhepan ja laatikon. Kaikki nämä edellämainitut kalusteet muistuttavat enemmän halkoa kuin esimerkiksi renessanssiajan koukeroista puusepän taidonnäytettä.

Karu jakkara puunauloineen kuitenkin viehättää minua. Näen sen jo tuvassa leivinuunin lämmitysjakkarana. Siis istuimena, ei lämmikkeenä.

Jakkaran pitäisi valmistua nopeasti, ja sitten voi jo miettiä seuraavaa työtä. Autotallissa odottaa edelleen toinen sivusta levitettävä sänky.

Osittain puhdistettu puujakkara. 

Pikkasen jäi vielä oranssia ensi viikolle. 

Visakoivuinen ovenkahva

Odottavan aika ei ole pitkä. Toimme viime keväänä auton kyydissä ikivanhan visakoivupölkyn isälleni, joka aika-ajoin innostuu veistämään puukonkahvoja ja muuta vastaavaa. Samoihin aikoihin oli oma blondilogiikkani jälleen kerran saanut kolauksen. Jouduin myöntämään, että ovi tarvitsee sekä ulko- että sisäpuolelle kahvan riippumatta oven aukenemissuunnasta. Alkuperäinen ajatukseni aiheesta oli, että kahvaa tarvitaan vain oven aukaisemiseen, koska sulkeminen tapahtuu työntämällä. Vasta käytännössä huomasin olevani väärässä. Suihkuhuoneen ja takkahuoneen välinen ovi oli varsin hankalaa sulkea kahvattomalta puolelta.

Niinpä kerroin puolivakavissani isälleni, että olen suunnitellut, että hän tekee meille visakoivuisen ovenkahvan tuohon kyseiseen oveen. Ja nyt puolen vuoden päästä, kolahti postilaatikkoomme paketti napapiirin pohjoispuolelta. Paketti sisälsi sekä ovenkahvan, että vesurin ja kirveen välimaastosta kokoluokkaa olevan veitsen. Veitsen kahva oli kuulemma jotenkin epäonnistunut. Olen hieman eri mieltä epäonnistumisesta sekä myöskin siitä, että vesuri olisi tekijänsä mukaan oiva itsepuolustusväline pikkutytöllemme dominoivampaa kaksoisveljeään vastaan.

Ovenkahva ja hirmuveitsen kahva.

Uusia kuvakulmia ja erityiskiitoksia

Meillä oli ilo saada lisää sukulaisia vierailulle talolle. Kiitos mummin, nyt on tuvassa ensimmäisen kerran syöty joukolla. Myös edellisen kirjoituksen ruusukupeista on juotu ensimmäiset kahvit. Kahvinkeitin tosin päätti hajota siinä tohinassa. Kiitokset myös kukkarautapadan siirtäjille. Nyt pata on oikeassa kohdassa ja oikeinpäin, eikä näinollen vaivaa mieltäni.

Pataan tungettu liljan mukulakin oli ehtinyt kukkaan. 

Vieraijat olivat innostuneet valokuvaamaan kaikenlaista. Hauska huomata, miten kaikki näyttää toisenlaiselta jonkun toisen kuvaamana. Olisiko kyse paremmasta kamerasta vai suuremmasta taiteellisuuden asteesta? En tiedä.

Joskus mekin pysähdymme paikoillemme miettimään esimerkiksi
talon tulevaa väriä. Vihreä vai punainen? 

"Tänne iskä ajoi halkoja aamukuudelta."

Taidekuva rannan venevajasta.

Tätä ei taida enää saada entisöityä?

Traktoreiden rallipolkua lukuunottamatta vaikea kuvitella,
että tässä vuosi sitten kasvoi vielä metrinen horsmikko.

"Seuratkaa nyt ihmettelemään seuraavaa rötisköä..."

"...täällä on kaikenlaisia aarteita..."

Nokkosista viis, täälläkin piti käydä.

Ikkunanpoka-aarteita, näistä vois tehdä jotakin. 

Pileet kaivohuoneella ja pelargoniunelmia

Otsikko ei varsinaisesti valehtele. Kesälomamme viimeinen viikonloppu oli varsinaista piletystä, koska olimme jo muutaman päivän ehtineet maleksia kotosalla ja luuhata mm. Muumimaailmassa. Ajoimme siis torstaina jälleen 500 km kohti savoa.

Ajatuksena ainakin toisella meistä oli räjäyttää mäen rinteessä oleva "kaivohuone", eristää se ja uudisrakentaa. Tai jotakin sinne päin. Kaikki tämä sen vuoksi, ettei lähteestä vettä nostava vesipumppu jäätyisi talvella. Teknisiä mutkia taisi tulla vastaan, kun maansiirtolaitteesta (oisko ollut boppari) levisi muutama osa. Meni siis koneen rassaukseksi. Mutta jotakin ilmeisesti myös saatiin aikaiseksi, vaikka eristeitä tai uudisrakentamista ei vielä ollutkaan havaittavissa.

Tämä ei ole ulkohuussi vaan sähköllinen kaivohuone. 

Kaiken muun lisäksi sain viimeisteltyä ikkunanpokaprojektia. Nyt myös kuistin ikkunat on maalattu. Ne odottavat enää vain ensi kesän pelargoniaistutuksia. (Tosin kuisti itsessään kaivannee hieman paneelilautaa seinään ja sensellaista.)

Verhojen entrausta ja pelargonioita vaille valmista. (Tästä kuva-
kulmasta katsottuna. Lattiat täynnä roinaa ja seinät kamalat)

Ruusunnuppuja ja apiloita

Ennusmerkit ovat huonot. Voi olla, että tämä astiahössötys pahenee. Olen siis hankkinut lisää vanhoja astioita. Miksi ostin vanhoja ruusunnuppukuvioituja kahvikuppeja?

Muistelisin, että "kesätalovanhuksen" vanhan kaapin syövereistä löytyy jotakin samantyyppisiä kupposia. Nämä kupposet ovat siis jatkoa niille vanhoille kupposille. (En tosin ehtinyt loman aikana astiakaappeja tonkimaan kummemmin, eli muisti voi tehdä taas tepposet.)

Aasinsiltana ruusunnupuista päästään toisiin kukkakuvioihin.  Nappasin toissapäivänä äitini kaapin syövereistä tutun näköistä kukkakangasta. Ajattelin tehdä saunalle kankaasta mahdollisesti verhot tai jotakin muuta. (En ole vielä päättänyt, että mitä.) Nuo kankaanpalaset ovat joskus kauan aikaa sitten olleet verhoina jossakin lapsuudenkotini kellarikerroksen huoneessa.

Ruusunnuppukupposet apilakangaspedillä. 

Kirpparihankintana lautasia

Ostin eilen vinon pinon lautasia kirpputorilta pilkkahintaan. Lautaset taitavat olla englantilaisia, mutta sopivat kuitenkin ajan henkeen ja jatkeeksi talon olemassaoleville astioille.

Kukakohan se taisi taanna viikolla viisastella, etten ole vielä kirpparilta innostunut astioita hankkimaan? Nyt innostuin. Ei saa yllyttää hullua.

Ruusukuvioiset ovat "kakkulautasia", taaemmat ruokalautasia. 

Voihan navetan katto

Nyt olen riittävän rauhallinen kertoakseni myös navetan katosta. Katto on nyt sitten vimosen päälle ja valmistui tuossa lomien alussa. Vaikutus on sama kuin talon katon kanssa; kaikki muu vierellä näyttää entistäkin ränsistyneemmältä suorana ja uutena hohtavan katon vierellä.

Katolla oli kuulemma kuuma 30 asteen helteessä.

Navetan ympäryksiä on myös muokattu loman aikana. Mikäli oikein ymmärsin, on seinustoille kätketty styroxia (näin omin silmin) ja päälle ajettu maata. Myös viemäriputkien päälle on siirretty maata.

Lopputuloksena tienoo näyttää entistäkin karummalta möngerrettyine alueineen. Sormet syyhyäisivät ripotella nurmikon ja apilan siemeniä sinne tänne. Ei taida olla ajankohtaista, koska panssariajoneuvoja muistuttavat työkoneet karauttavat aina pihalle milloin missäkin puuhissa.

Maansiirtopuuhissa horsmikkoa tärvelemässä.

Kesälomakiireessä näpräilyä

Loma on ollut niin kiireinen, ettei ole ehtinyt vilkaisemaankaan tietokonetta.  Nyt yritän koota ajatusta, mitä kesätalolle on lomaviikkojen aikana saatu tehtyä kaiken muun ohessa. Mäkelä on kokenut muun muassa sukulaisvierailuja viime viikolla, maan siirtoa, ikkunanpuitteiden irrotusta ja maalausta, siivoamista. Kiitokset vielä kerran saunan ikkunoiden kunnostajille.

Laskeskelin, etten itse ole montaa tuntia ehtinyt maalisuti kourassa viettämään. Ikkunapuitteet ovat nyt kuitenkin maalattu ja kunnostettu verannan ja yläkerran ikkunoita lukuunottamatta. Taisin masentaa miestäni kun muistutin, että myös talon yläkerran ikkunat kaipaavat kohennusta.

Lähtötilanne pahimmissa ikkunoissa oli tällainen. 

Lopputulos ikkunanpuitteissa oli kuitenkin hyvä.

"Ei ne koko aikaa remppaa, välillä päästään reissuunkin". 

Isku päähän ja sininen lipasto

Mietin juuri, onko kohta kertomani asiat seurausta eilisestä päätapaturmasta, vaiko vaan ihan silkkaa perushölmöyttä. Löin päälakeni melko lujaa oksankarahkaan. Pienestä haavasta vuotaa yllättävän paljon verta, tai sitten veri vaan leviää hyvin pitkissä hiuksissa. Verenvuodon tyrehdyttyä lähdin ostamaan maalia vailla suunnitelmaa keskeneräisen lipaston pintaan.

Nyt mietin, voinko selitellä tekosiani päähän kohdistuneella iskulla? Ostin nimittäin siniharmaata vahaa (!), jonka suditin juuri lipaston pintaan. Vaha imeytyy ymmärtääkseni niin syvälle puun syihin, että vanha lipasto parka tulee kärsimään tekosistani loppuikänsä. Enkä nyt ole aivan vakuuttunut tuosta sinertävästä sävystäkään, vaikka kuinka perinneväriä olikin.

Nyt lipasto lepää tuolla 29 asteen helteessä pihamaalla. En uskalla katsoa siihen. Käteni ovat harmaassa vahassa. Kamerani on hajonnut. Onneksi.

Kameran rämällä sai vielä tämän verran sihdattua.

Pihakalusteille jatkoa sattumalta

Kesäloman alkuun tuli kummallinen yhteensattuma. Meidän naapureiden yksi kolmesta kesämökistä sijaitsee tässä melko lähettyvillä. Kävimme ensimmäistä kertaa tutustumassa heidän "puuhamaahansa" perjantai iltana ihan "extempore". Aiemmin oli ollut puhetta, että purettavasta rakennuksesta saattaisi löytyä jotakin "aarteita". Naapurimmekin ovat ehkä huomanneet pienen hamsterin vikani. "Mitä mädempi, sitä parempi".

Vanhan järven kalliorinteen töyräällä tököttävän rakennuksen uumenissa oli vaikka mitä. Kaikkein yllättävin löytö oli kuitenkin huussirakennuksesta löytyneet 4 puutarhatuolia. Samaa mallia kuin ne viime kerralla maalle retuuttamamme. Meistä tuli siis uusien tuolien onnelliset omistajat. Kiitos naapureille, joille myös asetin talovanhuksen pikkuruutuikkunoiden hukkaamiskiellon...

Erona edellisiin tuoleihin; lisävarusteena käsinojat.

Puiden kaatoa ja kommunikointia

Perheen sisäinen kommunikaatio osoitti taas kerran toimimattomuutensa. Voitaisiin puhua puheen ymmärtämättömyydestä, tai esimerkiksi taidosta erottaa sanat "iso" ja "pieni". Kaksoset ovat jo kaksivuotiaiden taidoillaan ohittaneet isänsä ainakin tällä saralla.

Eli pihamaalta oli tarkoitus karsia ylimääräisiä puita. Niitä kaatuikin melko määrä, samoin yhteisestä sopimuksesta speksien mukaisesti laajahko ruusupöpelikkö. Tähän saakka kaikki hyvin.

Tuomia piti harventaa. Ei tainnut jäädä yhtään tuomea. Koivukujan nurkalla oli 6 kpl kuusia, joista 3 pientä ja 3 isoa. Ohjeistin, että pienet kuuset voi kaataa. Mieheni kaatoi kaikki. Olivat kuulemma kaikki pieniä.

Koivuista pienet sai kaataa, suurin piti jättää paikoilleen. Kaikki koivut lähtivät, suurin tosin kaivinkoneella. Oli kuulemma sisältä laho. Yksi koivu kaadettiin angervopusikkoon.

Yhteenvetona sanoisin, että joko minua ei kuunnella, ymmärretä tai totella. Veikkaan kaikkia kolmea vaihtoehtoa. Puolustuksen puheenvuoro ilmoitti, että pihalla ei kuulemma ole enää hyttysiä hänen ansiostaan, koska tuuli pääsee nyt mäelle. Näinköhän ;-)?

Juhannus, pokia ja rapsutusta

Juhannuksen voi halutessaan viettää myös rapsutellen puolimätiä ikkunanpokia. Näin meillä. Rapsuttaminen sinällään oli mielenkiintoista riippuen siitä, millaista maalia raapi. Joissakin ikkunoissa maali oli lohkeillut kunnon "liusakkeiksi", toisissa taas kivikovaa kiinni. Yritin anoa käyttööni kuumapuhallinta, mutta sellaista ei myönnetty. Menee kuulemma nyhräämiseksi. Taidan ottaa puhaltimen puheeksi taas toisella kertaa. 

Mitäköhän tapahtuisi, jos vaan laittaisi maalia pintaan?

Sadeasuun sonnustautuneet rakennusvalvojat.

Rapsuttamisen lisäksi nurmikko, joka vielä viime kesänä kasvoi puolitoistametristä horsmaa ja nokkosta tuli leikattua. Pihamaan nurmikko oli ihan siisti, kunnes raskasta kalustoa alkoi lipua hiljlleen paikalle. Bobcatin renkaiden jättämiä jälkiä katselin hieman kulmat kurtussa. Mutta kun paikalle navetan seinän reinustan kaivuuseen (kyseessä nurkan/seinän oikominen) saapui kaivuri, kurottaja, kuormaaja sekä jonkin tyypin panssarivaunun näköinen laite, luovutin. Pihan halki kulki rallipolku. Nurmikon alkua ei enää ollut ainakaan sillä kohden. 

Sitä vastoin  navetan seinä seisoo suorana kuin muuri. (Rehellisesti sanottuna, en edes ollut huomannut sen olevan vinksallaan...).

Puutarhakalusto sireenipuskan reunalla.

Härpäke sammalrapsutuksen jälkeen. 

Kärry pakattuna kohti juhannusruuhkaa

Peräkärry seisoo pihallamme ähkytäyteen täytettynä. Matkaan kohti pohjoista olisi lähdössä yksi jääkaappi, ruohonleikkuri sekä puutarhakalusto. Olisin haaveillut vielä pation rakennustarvikkeista, mutta tämä kuorma taitaa olla täynnä. Olemme siis valmiina tukkimaan liikennettä kärryn kanssa. Harmiksi tuo sääennustus ei vaikuta kaikkein hehkeimmältä juhannusta eikä edes ruohonleikkuuta ajatellen.

Kukkapenkkien reunustukseen on hankittuna muutama pätkä pölkkyaitaa. Tästä ei vielä tämän enempää, koska varsinaista suunnitelmaa ei vielä ole.

Navetan ulkokaton uusimistarvikkeet on käsittääkseni suunnitelmissa raahata vielä kaupasta pihamaalle juhannuslomapätkän aikana. Tälle viikonlopulle ei tosin katon uusimista ole tiedossa, se jäänee sitten varsinaiselle kesälomalle. Mutta kattoprojekti ei muutenkaan kuulu minun heiniin, keskityn öööööö...olennaisimpiin seikkoihin, kuten kukkapenkkien reunustuksiin.

Ei uunin lämmitykseen, vaan kukkapenkin reunukseksi.

Täällä kotonakin riittää puhdetta. Autotallin laajennustyömaa ja
menetetty pätkä enstistä kukkapenkkiä. 

Kotipihan unikkokukinnot ja jäljelle jääneitä kukkapenkkejä.

Kalustoa pihamaalle

Voitin kilpailun. Harrastin nettihuutokauppaa pitkästä aikaa (vaikka tavoite oli lopettaa), koska huomasin, että pihamaalla on vielä tilaa.

Perheen huutokauppatavaran noutoyksikön pitäisi taas suunnata peräkärryn kanssa noutamaan voittamani puutarhakalusto. Sitten voidaan vasta arvioida, oliko 61 euron hankinta onnistunut,  vai hankinko vaan läjän polttopuuta? Tosin painekyllästettyä puuta ei kait voi edes polttaa. Polttaminen kuitenkin karkottaisi mahdolliset itikat, joita tänä vuonna vaikuttaisi olevan niin paljon, että tuoleissa ei edes teoriassa olisi mahdollista istuskella kovin montaa hetkeä kerrallan.

Puutarhakalusto odottamassa kultaista noutajaa. 

Traktori-koira-traktori-koira-traktori

Blogitarinat olleet vähissä, koska näin kesäaikaan ei malta illalla pysähtyä koneen ääreen. Nyt maltoin, rikkaruohot saakoot rauhan täksi iltaa. Alan vähitellen palautumaan 4 päivän helatorstai -lomasta Savon suunnalla. Toinen meistä viihtyi pelto- ja halkohommissa. Itse kipitin aropupuna surrausrataa kaksosten perässä koiratarhan ja traktoreiden väliä. Niissä riitti ihmettelemistä, itse ihmettelin lähinnä miestäni, joka lähti yhtenä aamuna viideltä pellolle ja toisena aamuna kuudelta moottorisahaamaan puunrunkoja. Jos tuota aamuheräysvirkeyttä riittäisi kotiinkin ensi viikonlopulle?

Pieniä halkoläjiä ilmestyi sinne tänne.  Tässä koivukujan keko.  

Lauantai-iltana klo 23.00 oli minulla vuorostani luppoaikaa mulliverhon ripusteluun. Kesäyö oli tunnelmallinen oikeiden lehmien muukiessa viereisellä laitumella äänekkäästi ripustellessani verhoa paikoilleen oven eteen. Siitä tuli hyvä. Toimivuudesta oviverhona en vielä osaa sanoa mitään.

Saunan pukuhuoneen mulliverhoviritelmä.

Uusi hylly rakennettiin vanhasta laudanpätkästä.

Näille tuoleille on tilattu/ kaivattu lisäpehmusteita terhakkaan
koeistujan toimesta. 

Pihamaalla riittää nokkospusikkoa niitettäväksi. Yritin epätoivoisesti vähän laajentaa kukkapenkkiä. Tilanne taitaa olla melko toivotonta toistaiseksi, kun en ole ihan varma, mitä kaikkea ollaan vielä repimässä auki miltäkin kohtaa pihamaata. Rautapatoihin kävin kuitenkin kylältä hakemassa vähän täydennystä.

Vanha kuolanpioni ja kukkapenkin laajennus navetan
seinustalla.

Lobeliat, huovinkukka, orvokit ja petuniat iloisesti sikin sokin.
Liian iso pata tai liian pieniä kukkia.

Rämä keinukin oli saanut ehjät laudat lahojen tilalle.