Hoopero huutokaupassa

Olen yrittänyt irtautua nettihuutokaupoista kahdesta eri syystä. Ensinnäkään emme tarvitse huonekaluja. Toisekseen entisöitävien olemassaolevien huonekalujen jono on jo useita vuosia. Viisainta olisi olla tekemättä mitään hankintoja. Toiseksi viisainta olisi hankkia sellaisia kalusteita, jotka eivät vaadi entisöintiä ja ovat pienikokoisia.

Näistä suht täysjärkiseltä vaikuttavan ihmisen lauseista huolimatta piipahdin eräs päivä huutokauppaan. Huusin taas ihan huvikseni isoa, huonokuntoista ja painavaa lipastoa. Ja kas. Olin painavan, valtavan ja järkyttävän suurta entsöintiä vaativan lipaston onnellinen omistaja.

Eilen illalla muistin 20 minuuttia ennen sovittua kaapinnoutotapaamista kertoa, että olen huutanut kaapin ja että se pitäisi hakea lähistöltä. Osaan edelleenkin arvostaa mieheni joustavuutta ja ripeyttä toimia tosi paikan tullen. Hän hyppäsi kuin puuma auton kyytiin, otti kärryn perään ja kävi kiltisti retuuttamassa hissittömän talon ylimmästä kerroksesta kamalan kaapin torvakkeen kotiin.

Nyt kaappi lojuu peräkärryssä. Minulla ole pienintäkään ajatusta siitä, minne se pitäisi sijoittaa ja milloin se pääsee entisöintiin, koska entisöintikertoja on tänä keväänä enää yksi jäljellä.

Tässä se lepää liinoilla kuristettuna kärryssä.