Ihmisellähän on hyvä olla visioita. Oma visioni on ollut rantaan saakka ulottuva nurmikko ja rantapolku, jonka ympärillä kasvaa kukkaruusupensaita. Sillä hetkellä, kun rantamme oli yhtä lepilkkopajukkoangervikkorisukkokivikkoa, oli tuo visio utopistinen.
En vieläkään tiedä, johtuiko viime kesän tapahtumat siitä, että olin visiostani riittävän useaan otteeseen avannut suuni vai siitä, että talolle kaivettiin vesijohto suunnilleen visioimani viheriön kohdalle. Joka tapauksessa, eräänä päivänä saapuessamme Mäkelään, oli mieheni veli riehunut tovin pajukossa kaivinkoneen kanssa. Kannot, kivet, risukot oli raivattu pois. Hän vain naureskeli savolaiseen tyyliinsä, että siitäpä alatte sitä viheriötä raivaamaan. Älä usuta hullua.
Kesäloman lämpiminä päivinä sain hetken kuviteltua, mitä entisten pellonraivaajien työ on ollut. Meillä oli sentään apuna traktorin kauha ja Bobcat, eikä hevosta. Kivien, risujen ja oksien retuuttaminen kävi sopivasti kuntojumpasta, jota jatkoimme usean päivän ajan. Mieheni yritti monta kertaa kysyä, joko alue olisi riittävän suuri. Sain houkuteltua aina pienen palan pidemmälle. Ihan rantaan saakka emme päässeet vielä.
 |
Pöpelikkö on jo melko tasainen tässä vaiheessa. |
 |
Nyt olisi valmista nurmikon kylvölle... |
 |
Nurmikko itää... |
 |
Ja nurmikko lähti iloisesti kasvamaan. Hieman nurmikon leikkuuta tiedossa. |